Joskus vielä onnistuu!

Tämä käsityöpäiväkirjani alkaa muistuttaa huumoriblogia epäonnisten projektien seuratessa toisiaan. Kyllä minä ihan oikeasti vähän hätkähdin kun tajusin, että vääränkokoista tuli jälleen kerran ommeltua.

Tämän ihanan eläinkankaan ostin Kokkolan HH-kankaasta kuukausi takaperin. Siitä piti tulla trikoopaita ja lisäksi ostin sinistä velouria, josta ompelisin collegehousut. Näitä settejä oli tarkoitus tehdä kaksin kappalein, Pasille ja kummipojalleni. Ensimmäinen vastamäki tuli jo kaupassa kankaita valitessa, kun tajusin, että tuo eläinkuosi saattaa olla eskari-ikäiselle kummipojalle vähän turhan pehmo. Päätin toteuttaa näin alkuunsa siis ainoastaan Pasin asun.

Tuli eräs viikonloppu, jolloin vietimme ystäväni kanssa tyttöjen iltaa. Tarkoitus oli lauleskella autotallissa karaokea, juoda viinipullo tai kaksi ja parantaa maailmaa. Sitten se ajatus jostain lähti, että voisihan sinne talliin raahata myös saumurin ja ompelukoneen. Kun toinen laulaa, toinen voi ommella. Kuinka mahtavaa! Ja mahtavaa meillä olikin, koneet surisivat ja laulu raikui. Viinistä ei johtunut se, että Pasin asusta tuli todellakin liian sutjakka, koska kankaat olin leikannut muutamaa päivää aikaisemmin. Jotenkin vain suurempia suunnittelematta leikkailin trikoon Kielon vaatteita varten tehdyillä kaavoilla "vähän pienemmiksi". Eikä siis jäänyt "vain vähän pienemmiksi". Paidan osottautuessa ihoa nuolevaksi, päätin kokeilla josko se toimisi kuitenkin pyjamana ja ompelin loppukankaasta yöppärihousut. No yöppäreinä nämä siis saattavat juuri ja juuri mennä tai sitten odotan että lähipiiriin ilmestyy pikkupoika, jolle setin voi lahjoa vähän nuorempana.

Tarinan opetukset: 1. Jatkossa teen prikulleen oikean kokoiset kaavat ja pojille ei ole turhaan omat paitaohjeensa. 2. Viini+karaoke+ompelu on aivan älyttömän hyvä yhdistelmä!