keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Ompelupäivä

Syyslomalla sain viettää aivan erityisen lomapäivän kahden kaverini kanssa. Pöydän ääreen oli kasattu kaksi ompelukonetta ja yksi saumuri, kukin tekemässä omia projektejaan, niin ihanan rauhassa. Tasaisen surinan keskeytti ainoastaan välillä herkullinen lounashetki ja myöhemmin kahvit jäätelöineen ja suklaineen. Aivan luksuspäivä!



Omat ompelukseni eivät olleet kylläkään luksusta. Omistan kaapillisen epämääräisiä kankaita ja tupusseja, mitkä ovat kertyneet vuosien varrella ja odottaneet, että niistä tekisi jotain. Niinpä otin muutaman kankaan ihan kokeilutapaukseksi ja päätin treenata trikoovaatteiden ompelua. Vaikka aikaa oli koko päivä, on tekemiseni sen verran hidasta, että etukäteissuunnitelmista huolimatta luomukset jäivät näihin kolmeen: Kielolle trikoopaita ja leggarit (SK 1/2009), Pasille pipo. Vaatteiden ompelu onnistui suorastaan erinomaisesti, harmi siis että leggarit tuskin päätyvät ikinä käyttöön! Nimittäin vaikka ompelu onnistuisi kuinka hyvin ja kokokin olisi täydellinen, trikookangasta ei voi leikata ihan miten tahansa! Tulipahan tämäkin siis opittua nyt (toivottavasti!) kantapään kautta. Leggarit joustavat ja venyvät kyllä, mutta ainoastaan pituussuunnassa! Hoikkajalkainen Kielo kikatteli ihoa nuolevat leggarit jalassa, että "äiti, uskaltaakohan näillä mennä edes kyykkyyn!!". Oppia ikä kaikki.


lauantai 4. lokakuuta 2014

Sytykeruusut

Sytykeruusujen tekemisen täytyy olla helppoa, koska kaikki tekevät niitä. Tällä ajatuksella lähdettiin kaverin kanssa liikkeelle eräs lauantai-ilta. Kun hommaan ei sen enempää perehdytty, niin tuotoksistakin tuli tekijöidensä näköisiä. Ruusut olivat muodoltaan liian korkeita, saksilla leikatut terävät reunat jäivät näkyville ja steariinin sopiva koostumus jäi sekin vähän hämäräksi. Kaksi ylintä kuvaa on tuolta kerralta. Ruusuja tuli kyllä, mutta lahjoiksi niistä ei ollut vaikka etukäteen niin ajateltiin. Kotitakkaan on nyt paljon sytykkeitä. 

Parin viikon päästä otin ruusuista revanssin. Tässä välissä olin vähän selvitellyt, miten niitä kannattaa muotoilla. Alimman kuvan ruusut ovat tuolta illalta ja ne ehkä päätyvät tuliaisviemisiksi. Tosin ainutlaatuisen säväyksen niihin tuo melko karsea haju, joka ilmeisesti on steariinikattilaan päässeen hyttyskynttilän jämän seurausta. Että semmoisia paskarteluja tällä kertaa.




keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Ikuisuusprojekti

Eipä ole tämä ensimmäinen käsityö, mikä osoittautuu väärän kokoiseksi valmistuessaan. Itselleni olen tehnyt enemmänkin liian suuria neuleita, kun taas lasten kohdalla käy päinvastoin. Projekteja on kerrallaan menossa eri pussukoissa niin monia, että osa niistä hautautuu nurkkaan jopa vuosiksi. Vaatteen valmistuessa ipana on pyrähtänyt koosta ohi ja neuleen saakin joku toinen. Näin oikeastaan kävi tällekin ikuisuusprojektille, mutta tästä Kielo on sen verran tohkeissaan, että aikoo käyttää tällaisena vähän minimallisenakin.



Ostin pinkkiä puuvillalankaa aikonani yhden kerän. Siitä oli tarkoitus virkata vain muutama kukka kummitytön mekkoon koristeeksi. Se suunnitelma kariutui, mutta aloin aikani kuluksi tehdä pieniä paloja, jotka yhteen liitettynä kasvoivat pikku hiljaa. Idea pinkistä pontsosta oli helppo myydä Kielolle, joka ideoi siihen helmiä koristeeksi. Pontso tuli valmiiksi varmaankin vuosi sitten, mutta hapsujen kiinnittäminen oli jotenkin vastahakoista ja niinpä tekele vain unohtui käsityölaatikon pohjalle. Harmi, koska juuri viime keväänä ja kesänä se olisi ollut hyvän kokoinen. Nyt voi olla, että tyttö on tulevana keväänä huiviinsa jo turhan pitkä.