perjantai 3. kesäkuuta 2016

Kesätoppeja

Olen niin tottunut ompelemaan ja kutomaan tekeleitä joihin olen enemmän tai vähemmän tyytymätön, että kelvollisia luomuksia pysähtyy oikein ihailemaan. Ihailen ja hämmästelen siis tällä kertaa tätä toppia, joka on ommeltu Joka tyypin kaavakirja 2:n  kaavalla (raglanpaita ilman hihoja). Miten jokin näin kiva voikin syntyä näin helpolla? No niinhän se tietenkin just syntyy. Resepti on selkeä: yksinkertainen ohje ja ihana kangas. 

Tämän kankaan ostin Kielolle tunikaa varten käsityömessuilta. Kangas on Paapiin, ehkä tunnin pyörin kojussa ja mietin, minkä ihanuuden valitsisin. Hyvä oli valinta, kangas oli myös asiakkaan mieleen. Tunikakin on valmis, mutta käyttöön passelin kokoinen vasta ensi syksynä. Kankaasta jäi pieni pala ja ompeluopeni innoittamana päädyin tekemään tämän topin. Kyllä kankaalla on tosiaan merkitystä. Ompelin samalla ohjeella toisen mokoman normaalista pinkistä trikoosta ja voi miten ankealta se tämän toisen rinnalla näyttääkään! Mutta käyttötarvetta löytyy sillekin, taidan kulkea kesähelteet näissä jos vain helteitä tulee. Ensi viikon reissuun nämä ainakin pakataan mukaan!