Kahden ompelukokeilun jälkeen päätin, että kyllä oma saumuri olla pitää. Lokakuun lopussa kannoin uuden saumurin onnellisena kotiin mutta siinä se kiilteli ja komeili pöydällä pari kuukautta käyttämättömänä. Aikaa ensiompeluihin ei vain ollut ja kaiken stressin lisäksi olin siitä kovin kiukkuinen. Itsenäisyyspäivänä onneksi tilanteeseen saatiin jokin tolkku ja vietimme taas ompeluiltapäivän tutulla triolla. Siellä syntyi Kielolle ruskeasävyinen mekko "jämäkankaasta" (ohje: SK 8/2009). Tunikan teossa oli omat haasteensa, mutta omalla asteikollani, siitä tuli kerralla melko hyvä. Niinpä päädyin tilaamaan Nosh:lta joululomaksi uuden mekkokankaan ja ompelin lomilla Kielolle toisen samanlaisen mekon, mutta hieman reilumman kokoisena ja pitkillä hioilla. Tein sellaisen virhearvion, että kuvittelin osaavani muuttaa vähän kaula-aukkoa itsekseni. Siitä seurasi iso ompelu-purku-ompelu-purku-prosessi, mutta lopputulos on kuitenkin ihan kiva. Se on nyt Kielon lempparimekko, varsinkin kun se on mintun vihreä. Pinkki on niin "souläästsiison".
Nosh:lta tilasin myös farkun näköistä trikookangasta, josta ompelin Kielolle leggarit. En olisi vielä viime keväänä voinut kuvitella, miten helppoa legginsien ompelu on! Niitä voisi ommella päräyttää vaikka kymmeniä. Ainoa este asialle on aika. Ompelu kuitenkin tarvitsee oman hetkensä, kutoa ja virkata voi vaikkapa työmatkalla otsalampun valossa auton takapenkillä. En tiedä milloin seuraavan kerran ompelen, mutta vähän olen sillä silmällä katsellut erilaisia traktorikuoseja, hiihtolomalla sitten viimeistään.Saumurihuristelusta täytyy kyllä vielä sanoa, että on se mahtavaa touhua. Mekkoa ommeltuani olin niin tohkeissani, että huikkasin miehelleni, joka on aina ollut intona kaikenmaailman koneitten ja painepesuriensa kanssa, että nyt ymmärrän miltä se tuntuu, kun on uusi akkuporakone! Olen aivan fiiliksissä mokomasta laitteesta vieläkin.
