lauantai 4. huhtikuuta 2015

Joskus onnistuu!

Olen tehnyt viime aikoina niin paljon sutta ja sekundaa, että todennäköisyys onnistua, kun lähden itselleni ompelemaan jotain, on hyvin minimaalinen. Tällä kertaa kävi kuitenkin päinvastoin. Lopputulos oli parempi kuin uskalsin odottaa. Ainoa miinus tulee hieman tylsästä kangasvalinnasta (oli vain pari euroa metri!), mutta tällä kaavalla voin kyllä tehdä toisenkin mokoman pirteämmillä väreillä. Puseron malli on Suuri Käsityö-lehdestä 9/2013. Ylpein olen siitä, että selvisin tästä vieläpä ilman ensimmäistäkään puhelua ompelutukihenkilöille ja sain vaihdettua ensimmäistä kertaa saumuriin eri väriset langat. Sitä ei nyt kannattaisi ehkä tähän loppuun mainita, että sain ne kuitenkin lopuksi ihan sotkuun, kun tarvisin toista mustaa rullaa reunojen kaksoisneulatikkauksia varten. Ajattelin, että tuosta vierestä saumuristahan sen kätevästi saisi... Siinä odottaa vielä iso savotta ennen seuraavia ompeluksia.


2 kommenttia: