torstai 13. elokuuta 2015

Uusi pieni ihminen

Elämääni tupsahti uusi ihminen, johon pääsin tänään kunnolla tutustumaan. Hän oli niin kaunis, ihana ja ihmeellinen, että olen aivan myyty. Kaikki vauvan hoito- ja hellittelytarpeet tulen purkamaan tuohon pahaa aavistamattomaan pampulaan. Samoin saattaa käydä ompeluille, että projektit keskittyvät jatkossa mahdollisimman pieniin ja pinkkeihin juttuihin. Vauvan mummo on aivan mieletön neuloja, joten puikkojen heilutuksen voin jättää vähemmälle.

Vein vauvalle lahjaksi omia ompeluksiani, joista kirjoitan myöhemmin. Vauvan äippä ihasteli taannoin virkatun hello kittyn kuvaa pinterestissä hieman vihjaillen. Kerran olen yhden kaverin vauvalle pehmolelun virkannut ja se oli yllättävän kova homma. Niinpä päätin virkata samasta aiheesta tossut. Varsinaisen tossuosan virkkasin videon avulla ja se oli sangen hankalaa. Tai hankala on väärä sana, se oli rasittavaa. Virkkaus vaati tiukkaa ohjeen seuraamista, eikä työstäminen nenä kiinni tietokoneessa ja käsi pause-näppäimellä ollut rennointa mahdollista käsitöiden tekemistä. En tiedä kuinka monet tossut pitäisi tehdä, että selviäisin ilman apua. Video tossuihin löytyy joka tapauksessa täältä. Hello kittyn naamaan olisi ollut ohjeita tarjolla, mutta päädyin tekemään ne ihan lonkalta. Tästä siis johtuu, etteivät tossujen kissat ole identtiset kaksoset vaan molemmat ovat ihan omia persooniaan! Niin on myös tossut vähän eri paria, enkä tiedä onko niistä ikinä käyttöön asti, vähän ovat venkuran oloiset. Että kun kuvittelin, että tällaiset tossuthan tekaisen myös naapuriin kohta syntyvälle tyttövauvalle, niin en kyllä teekään. Pitää keksiä jotain muuta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti