lauantai 6. toukokuuta 2017

Se tavallinen tarina

Tässä on reippaan neliömetrin verran hartaasti, arvokkaasta langasta neulottua hartiahuivia. Heinäkuusta asti tätä on työstetty, kovasti odotettu kevättä jolloin sen saa ottaa käyttöönsä. No mitenkäs siinä sitten kävikään?

Aina olen tiennyt, etten koskaan saisi neuloa tai ommella mitään one size-ohjeen mukaan, niistä tulee aina liian isoja vaikka kuvittelee sitä vähän puikoilla ja langan koolla hallitsevansa. Mallissakin on ongelmansa. Työtä neulotaan kaula-aukosta aloittaen ja kavennusten päättyessä puolivälin jälkeen tulee kappaleisiin inhottavat "hyppyrit". Harkitsin ensimmäisenä saumurointia, sitten kierrätyskeskusta, mutta työkaverit suostuttelivat vielä tekeleen säilyttämään. Nyt se on viikattuna kaapissa ja odottaa, että parin vuoden päästä siivoan sen sieltä pois. Mahdollisuus siihen, että alkaisin jotain sille tekemään on melko pieni. Mutta värit ovat edelleen ihanat. Ja samoin se visio, mikä aloittaessa oli.

Mutta opittiinko tästä mitään? Juuri kopioin työkaverilta ohjeen neuletakista, itselle. Toivottavasti saan sitä ennen jonkun uuden inspiksen. Ikuinen sukkien kutominenkin kun on vähän tylsää. Kielolle olisi kiva neuloa jotain. Ihanista neuletakkiohjeista koululaisneidille saa vinkata!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti