Pikkulapaset

Kovasti ovat tämän käsityöläisen päivät täyttyneet aivan jostain muusta kuin kutomisesta tänä syksynä. Opiskelut töiden ja perheen ohessa on aika väsyttävä yhtälö. Kaikki kiva tekeminen ja touhuaminen on ollut toissijaista. Toki puikoilla ja kutimilla tapahtuu, mutta kaikki tuntuu keskeneräiseltä. Jotain välillä valmistuukin, mutta sen saaminen kuvauskuntoon ja kameran eteen on ollut sitten se ylitsepääsemätön este. Joulun aikaa olen harvoin odottanut näin paljon, vaikka hössötys sen eteen on ollut vähäisepää kuin koskaan.

Koukkuamalla olen tehnyt aikuisten lapasia ja koska se on sen verran mukavaa ja nopeaa hommaa, päätin kokeilla niitä myös lasten lapasiin. Ihan kelpo tuotokset tuli. Pasilta puuttui lapaset ja nämä hän on mieluusti käsiinsä laittanut. Yllättää aina, miten vähän tällaisiin kuluu lankaa, joten nämä ovat jämälangoille erinomaisia kohteita.

Halloween-fiilistelyä

Pasin synttäreitä vietetään Pyhäinpäivän aikaan ja tänä vuonna järjestimme niiden kunniaksi koko perheen halloween-juhlat. Juhlia valmisteltiin hartaasti, mutta onneksi lähes kaikki koristeet saimme lainaan lapsien tädeiltä ja työkaveriltani. Kotimme muuttui kummitustaloksi ja muutama fiilistelykuva juhlarekvisiitasta on päässyt tämän tekstin loppuun.

Tilanne vaati luonnollisesti myös askartelua, mutta kun ensimmäiset vieraat tulivat pihaan, tajusin, että niiden ikuistaminen kameralla meinasi unohtua! Niinpä kuvat ovat myös laadultaan teeman mukaisesti vähän karseat, pahoittelut! Askartelulistallamme oli siis hämähäkki- ja matotikkareita, sekä nimikyltit jokaiselle lapselle pöytään. Lisäksi illan aikana lapset leikkivät myrkkysieni-leikin, jonka sienet on Kielon ja Kielon kaverin kanssa syyslomalla piirretty ja väritetty.

Pasin synttärit osuvat kyllä hyvään aikaan vuotta. Juhlat piristävät pimeää syksyä ja niiden jälkeen voi rauhassa pikku hiljaa alkaa odottamaan joulua.

Ompelupäivä

Syyslomalla sain viettää aivan erityisen lomapäivän kahden kaverini kanssa. Pöydän ääreen oli kasattu kaksi ompelukonetta ja yksi saumuri, kukin tekemässä omia projektejaan, niin ihanan rauhassa. Tasaisen surinan keskeytti ainoastaan välillä herkullinen lounashetki ja myöhemmin kahvit jäätelöineen ja suklaineen. Aivan luksuspäivä!

Omat ompelukseni eivät olleet kylläkään luksusta. Omistan kaapillisen epämääräisiä kankaita ja tupusseja, mitkä ovat kertyneet vuosien varrella ja odottaneet, että niistä tekisi jotain. Niinpä otin muutaman kankaan ihan kokeilutapaukseksi ja päätin treenata trikoovaatteiden ompelua. Vaikka aikaa oli koko päivä, on tekemiseni sen verran hidasta, että etukäteissuunnitelmista huolimatta luomukset jäivät näihin kolmeen: Kielolle trikoopaita ja leggarit (SK 1/2009), Pasille pipo. Vaatteiden ompelu onnistui suorastaan erinomaisesti, harmi siis että leggarit tuskin päätyvät ikinä käyttöön! Nimittäin vaikka ompelu onnistuisi kuinka hyvin ja kokokin olisi täydellinen, trikookangasta ei voi leikata ihan miten tahansa! Tulipahan tämäkin siis opittua nyt (toivottavasti!) kantapään kautta. Leggarit joustavat ja venyvät kyllä, mutta ainoastaan pituussuunnassa! Hoikkajalkainen Kielo kikatteli ihoa nuolevat leggarit jalassa, että "äiti, uskaltaakohan näillä mennä edes kyykkyyn!!". Oppia ikä kaikki.

Sytykeruusut

Sytykeruusujen tekemisen täytyy olla helppoa, koska kaikki tekevät niitä. Tällä ajatuksella lähdettiin kaverin kanssa liikkeelle eräs lauantai-ilta. Kun hommaan ei sen enempää perehdytty, niin tuotoksistakin tuli tekijöidensä näköisiä. Ruusut olivat muodoltaan liian korkeita, saksilla leikatut terävät reunat jäivät näkyville ja steariinin sopiva koostumus jäi sekin vähän hämäräksi. Kaksi ylintä kuvaa on tuolta kerralta. Ruusuja tuli kyllä, mutta lahjoiksi niistä ei ollut vaikka etukäteen niin ajateltiin. Kotitakkaan on nyt paljon sytykkeitä. 

Parin viikon päästä otin ruusuista revanssin. Tässä välissä olin vähän selvitellyt, miten niitä kannattaa muotoilla. Alimman kuvan ruusut ovat tuolta illalta ja ne ehkä päätyvät tuliaisviemisiksi. Tosin ainutlaatuisen säväyksen niihin tuo melko karsea haju, joka ilmeisesti on steariinikattilaan päässeen hyttyskynttilän jämän seurausta. Että semmoisia paskarteluja tällä kertaa.

Ikuisuusprojekti

Eipä ole tämä ensimmäinen käsityö, mikä osoittautuu väärän kokoiseksi valmistuessaan. Itselleni olen tehnyt enemmänkin liian suuria neuleita, kun taas lasten kohdalla käy päinvastoin. Projekteja on kerrallaan menossa eri pussukoissa niin monia, että osa niistä hautautuu nurkkaan jopa vuosiksi. Vaatteen valmistuessa ipana on pyrähtänyt koosta ohi ja neuleen saakin joku toinen. Näin oikeastaan kävi tällekin ikuisuusprojektille, mutta tästä Kielo on sen verran tohkeissaan, että aikoo käyttää tällaisena vähän minimallisenakin.

Ostin pinkkiä puuvillalankaa aikonani yhden kerän. Siitä oli tarkoitus virkata vain muutama kukka kummitytön mekkoon koristeeksi. Se suunnitelma kariutui, mutta aloin aikani kuluksi tehdä pieniä paloja, jotka yhteen liitettynä kasvoivat pikku hiljaa. Idea pinkistä pontsosta oli helppo myydä Kielolle, joka ideoi siihen helmiä koristeeksi. Pontso tuli valmiiksi varmaankin vuosi sitten, mutta hapsujen kiinnittäminen oli jotenkin vastahakoista ja niinpä tekele vain unohtui käsityölaatikon pohjalle. Harmi, koska juuri viime keväänä ja kesänä se olisi ollut hyvän kokoinen. Nyt voi olla, että tyttö on tulevana keväänä huiviinsa jo turhan pitkä.

Aamutakit

Kyllä jokaisella naisella pitäisi olla oma saumuri. Jotenkin onnistuin elämään 35 vuotiaaksi, ennen kuin pääsin saumuriajelulle vaikka olen ikäni käsitöitä harrastanut. Ja heti siinä saumurilla hurautellessa tuli sellainen tunne,  että tämä minun täytyy hankkia!

Viime keväänä Kielo alkoi toivoa itselleen aamutakkia. Valmis olisi oikein hyvin kelvannut, mutta oikean kokoista ja näköistä ei tullut vastaan, sen verran alkoi kevätkin olla pitkällä. Toukokuun lopussa olin risteilyllä Tallinnassa ja vietin lanka- ja käsityötukku Karnaluksin hyllyjen välissä pari tehokasta tuntia. Lähinnä kasseihin kertyi lankoja, mutta ajauduin myös kangasosastolle ja sieltä se ajatus sitten lähti. Yhtään en tiennyt paljonko ipanoiden aamutakkeihin mahtaisi kangasta kulua, mutta niin nättejä ja halpoja pörrökankaat olivat, että palaset molempien lasten takkeihin lähti mukaan.

Kesän etsiskelin sopivaa ohjetta ja olin jo melko varma, että joudun piirtämään kaavat jotenkin sinnepäin. Se kuulosti niin huonolta idealta, että onneks kaverini löysi kuin löysikin vanhasta Suuri Käsityölehdestä (11-12/2006)  passelin kaavan. Samainen kaveri tarjosi yhteisiä saumurihuristeluhetkiä ja saumuria käyttööni ja niin vietettiin kaksi loppukesän päivää touhuten ja höpötellen. Hurjan mukavaa meillä oli, vaikka matka valmiisiin aamutakkeihin sisälsi monta kinkkistä tilannetta. Olin jättänyt sekä kaavojen piirtämisen että kaavojen ja kankaiden leikkaamisen edellisiltaan. Kankaat olivat pesemättä ja voi/leivinpaperi talosta loppu. Pyykkikone pyöri ja piirtelin kaavat sellofaaniin. Naureskelin itsekseni, että kuinka hölmöä tämä voi olla, mutta myöhemmin kuulin, että jotku tosiompelijat nimenomaan suosivat sellofaania! Ja onneksi helteiden ansiosta kankaat kuivasivat vartissa.

Kielon kukkakangasta oli liian vähän, joten huppu oli kursittava kokoon kikkailemalla kolmesta palasta. Itse en olisi siitä ikinä selvinnyt, mutta onneksi kaverini on ompelukonkari. Hänestä olin täysin riippuvainen silloinkin kun sain saumurista langat aivan sekaisin ja ompelin kappaleita väärinpäin. Mutta valmista tuli kuin tulikin! Takit ovat vielä kovin isot, mutta mikä tärkeintä, ne ovat jo käytössä.

Pari vanhaa pollea

Uusia kutimuksia ja saumuriajeluiden tuotoksia on luvassa lähiaikoina, mutta niitä odotellessa ajattelin antaa tilan kahdelle vanhalle kaakille. Nämä eivät ole tavallisia keppiheppoja, vaan ne ovat satuheppoja. Täysin hetken mielijohteesta ommeltuja, vähän vähemmän suunniteltuja yksilöitä. Mummun vanhat liivihamekankaat ovat kestäviä ja matonkuteet muodostavat pöyheän harjan, joka letitetään silloin tällöin. Näiden kanssa on käyty esteratsastuskisoissa, retkeilty ja niille on pidetty juhlatkin. Nimiä niillä ei ole ja näköjään toisen riimutkin ovat kateissa. Välillä ne pötköttävät huoneen nurkassa viikkokausia ja sitten ovat taas monta päivää leikkien keskipisteenä.