Kyllä, se kouluvuosi loppui kuin loppuikin! Ihan on sellainen olo, että täytyy oikein opetella elämään taas ilman sitä valtavaa stressiä ja ahdistusta. Tässä yksi ilta kun pötkötin sohvalla ja katsoin yhtä harvoista telkkarisarjoista mitä seuraan, mainoskatkolla tuli omituinen olo. Mietin, että nyt pitäisi nousta ja tehdä jotain hyödyllistä, haettava vähintään johonkin unohtuneet kutimet. Taistelin itseni kanssa ja jäin pötköttämään sohvalle. Oli aika hieno tunne, vaikka takaraivossa kolkutti, että eihän ne käsityöt näin edisty!
Kouluvuosi antoi minulle toki oikeasti paljon. Nyt voi jo sanoa, että onneksi lähdin mukaan, mutta en todellakaan matkan varrella ole ollut sitä mieltä. Kouluasioiden siivellä olen kohdannut hienoja ja mielenkiintoisia tyyppejä. Kahta niistä tulen muistelemaan erityisesti lämmöllä ja mietin, että mitä heille voisin antaa muistoksi. ja kiitokseksi tästä vuodesta. En halunnut ostaa mitään turhaa, enkä oikeasti edes tiedä mistä he ilahtuisivat. Toinen näistä kahdesta on päätymässä samalle uralle kuin minä ja keksin, että on yksi asia mitä minä ehdottomasti työssäni tarvitsen ja käytän. Nimittäin eri asuihin sointuvat, hyvännäköiset ja piristävät avainkaulanauhat! Niitä pitää olla useita ja eri sävyissä. Tällaisia olen joskus vuosia sitten askarrellut enemmänkin. Laku- ja vaahtiskoruja löytyy itseltä, Kielolta, kummitytöltä ja monilta muilta. Nämä kaksi menevät noille kahdelle tämän vuoden taistelukaverille. Toivottavasti niille joskus on käyttöä.
tiistai 3. toukokuuta 2016
lauantai 5. maaliskuuta 2016
Jos jostain saisi aikaa lisää.
Laskeskelen viikkoja, että tämä kevät alkaa olla ohi. Ei keväässä mitään vikaa ole, talvikin on ollut mitä mainion sitten kun vihdoin saatiin lunta. Mutta olen liian vanha opiskelemaan ja stressaamaan näin paljon. On kiva taas tämän vuoden jälkeen keskittyä sellaisiin asioihin mitkä oikeasti tuntuu omilta jutuilta. Ompelu ja käsityöt ovat jääneet liian vähälle monen muun asian ohella tänä vuonna. Toki joku pussukka ja nyssäkkä on aina mukana ja tekeillä, mutta ne on ihan pieniä juttuja, joista pääosa odottaa viimeistelyä. Tai jos jotain valmistuukin, niin ainakin niiden eteneminen tänne asti on pitkissä kantimissa. Jotku jutut taineet jäädä kokonaan dokumentoimatta ja ovat jo jossain menossa tai käytössä.
Nämä leggarit ompelin eräs lauantai-ilta ihanaisten naisten kanssa. Tällä kertaa olin jo oppinut, että ei minun kannata muutamaan tuntiin ladata hirveästi ommeltavaa, varsinkin kun kankaatkin oli etukäteen leikkaamatta. Mutta oli meillä hirmu kivaa ja pari pulloa hirmu hyvää viiniä! Näiden iltojen antina (tai riesana) on myös ikuinen kaipuu tehdä hirveästi kaikkea ja liikaa ideoita pää täynnä. Niiden toteuttamiseen vain menee vielä jonkin aikaa.
Leggarit on ommeltu Ottobren ohjeella (6/13 Thousand dots) ja lahkeissa on hauska framilon-nauhalla tehty rypytys. Nämä on muuten toinen vaate viime kesänä neulotun vaaleanpunaisen takin ohella, mitkä ovat yltäneet ihan koulukäyttöön asti. Joskus onnistuu!
Nämä leggarit ompelin eräs lauantai-ilta ihanaisten naisten kanssa. Tällä kertaa olin jo oppinut, että ei minun kannata muutamaan tuntiin ladata hirveästi ommeltavaa, varsinkin kun kankaatkin oli etukäteen leikkaamatta. Mutta oli meillä hirmu kivaa ja pari pulloa hirmu hyvää viiniä! Näiden iltojen antina (tai riesana) on myös ikuinen kaipuu tehdä hirveästi kaikkea ja liikaa ideoita pää täynnä. Niiden toteuttamiseen vain menee vielä jonkin aikaa.
Leggarit on ommeltu Ottobren ohjeella (6/13 Thousand dots) ja lahkeissa on hauska framilon-nauhalla tehty rypytys. Nämä on muuten toinen vaate viime kesänä neulotun vaaleanpunaisen takin ohella, mitkä ovat yltäneet ihan koulukäyttöön asti. Joskus onnistuu!
perjantai 8. tammikuuta 2016
Minulle ja sinulle
Nämä ohuesta langasta neulotut sukat ovat kyllä vähän plöröjä, en enää sorru näihin lankoihin vaikka ne niin herkullisilta kerällä näyttävätkin. Molemmat sukat olen tehnyt neulotaan/puretaan/neulotaan-periaatteella koska kantapäästä piti saada ehdottoman täydellinen. Sen myötä olen taas kyllä sitä mieltä, että minun kannattaa sekä ompeluissa, että neulomisissa pysytellä tiukasti ohjeissa. Kaikki soveltaminen (esimerkiksi langan paksuuden poikkeaminen ohjeesta) ei minun taidoilla vain tuota hyvää lopputulosta! Näistä tuli kuitenkin minulle ja ukkokullalle oikein hyvät uni- ja kotisukat.
maanantai 28. joulukuuta 2015
Hamahelmien hyötykäyttöä
Ajatus hamahelmien käytöstä joulukortteihin oli hirveän kiva sen jälkeen kun olin Pinterestin maailmasta bongannut kuvan näistä joulukorttiaskarteluista. Tässä linkki vielä kuvan alkulähteille klik. Ongelma vain oli siinä, että meillä lähetetään/askarrellaan n. 40-50 kpl joulukortteja (ihan älyvapaata, tiedän) niin sellaiset 100 hamahelmilahjapakettia alkoi käydä jo työstä. Kun niitä ensin tehtiin ilolla, niin sitten lahjottiin "Tee vielä viisi, niin otetaan lakut" ja lopuksi idean keksijä sai ihan itsekseen hampaat irvessä niitä vääntää. Muutaman kerran myös kahvilla käyneet ystävät ahkeroivat kasaan pari pakettia. Että suosittelen ideaa pienissä määrissä ja suosittelen unohtamaan idean jos haluaa aivan välttämättä askarrella 50 korttia. Hyvää joulun aikaa ja uutta vuotta näiden myötä kummiskin!
Pussukka poikineen
Tässä taannoin syksyllä meillä oli ompelupäivä, jolloin ompelin collegehousuja itselleni. Kaverini (joka osaa ommella) aika meni lähes kokonaan kahden tumpelon kaverinsa opastamiseen ja koneiden langoittamiseen, mutta siinä sivussa hän tehtaili hauskan näköisiä pussukoita värikkäistä kankaista. Niinpä idea tämän vuoden joululahjaprojektiin syntyi siinä samalla kun tuskailin housujeni kanssa.
Pussukoita tein useita, mutta päätin jo alkuvaiheessa, että jätän tällä kertaa kotiin myös muutaman. Ensimmäistä ommellessa homma tuntui ihan mahdottoman hankalalta, mutta siitä se lähti kyllä sujumaan. Samalla kun homma nopeutui ja helpottui, alkoi kyllä saumatkin vähän mennä miten sattuu ja huolellisempi olisin voinut olla. Ensimmäisiin neljään pussukkaan silitin superhyvän tukikankaan ja niistä tuli kyllä parhaat tekeleet. Lopuissa tukikangas on "löysempi", eikä lopputulos ollut ihan toivotunlainen. Pussukoiden lisäksi ompelin perheen isommalle koululaiselle uuden penaalin luennoille, joka näkyy alakuvassa. Kyllä nyt kelpaa opiskella! Tekstin alle lisäsin "muistilapun", jotta osaan näitä tehdä vielä jatkossakin. Se on kyllä sellainen suttuversio, että näinköhän sen pohjalta jatkossa mitään muistuu mieleen, mutta onpahan olemassa.
tiistai 8. joulukuuta 2015
Tonttupajalla tapahtuu
Kamalan syksyn jälkeen yllätyin eilen kun huomasin, että intoa ja energiaa kunnon jouluhässäkän pystyyn pistämiseen onkin riittänyt. Mihin tahansa talossa katseensa suuntaa, löytyy jokin joulua varten kehitteillä oleva projekti; lahjoja, kortteja, koristeita. Lisäksi eniten houkuttaa tällä hetkellä Kielolle valmisteilla oleva pörröneule, johon oli aivan pakko langat tilata, vaikka mitään uutta käsityötä ei pitänytkään aloittaa. Kukahan kaikki vanhat rästihommat viimeistelisi? Luotan ja toivon että joulu tuo tullessaan sellaista rauhaa, että ehdin tehdä käsitöitä ja nauttia elämästä. Joulun aikaan kirjoitan sitten ahkerammin tätä blogiakin, kun on niitä paketeista paljastuvia salaisuuksia, mitä voin teille esitellä.
"Kielon kotona" valmistauduttiin jouluun jo hyvissä ajoin leipomalla leipää, pipareita, torttuja ja pullaa. Arvasin, että Pasi ei pysty olla maistamatta näitä tuotoksia, vaikka kuinka varoiteltiin ja itkuhan siitä meinasi tulla, kun oli ensimmäiset "sokerit" pullapitkon päältä suuhunsa laittanut. Kyllä niitä periaatteessa voi syödä, mutta merisuola ja taikataikina ei ole ehkä monien mielestä kovinkaan herkullisen makuista. Ruisleipä ja piparit saivat lisäksi asian mukaisen värityksen vesiväripaletista, mutta ne Pasi jätti onneksi testaamatta.. Taikataikinan ohje on Yhteishyvästä ja lisään sen tähän kokeilunhaluisille. Tämä määrä leipomuksia syntyi tuplamäärästä taikinaa.
Taikataikina
3 dl vehnäjauhoja
1,5 dl suolaa
1,5 dl vettä
1 rkl öljyä
Leivonnaiset voi halutessaan voidella kananmunalla. Paistetaan uunissa (125 astetta) noin tunnin verran, isoimpien leipomusten annoin olla melkein 1,5h.
keskiviikko 11. marraskuuta 2015
Tytön neuletakki
Harvassa ovat olleet ne tekeleet, mitkä olen itselleni vaivoin neulonut ja mitä olisi sitten oikeasti tullut käytettyä. Viime kesänä ahkeroin itselleni neuleen, mikä tällä hetkellä on äitini kaapissa, jos päätyisi sieltä parempaan käyttöön. Ei siinä neuleessa oikeastaan mitään vikaa ollut. Olisko se ollut sitten se väri, mikä ei vain tuntunut omalta?
Meidän perheen toiselle typykälle sen sijaan nämä lankojen värit ovat ihan omiaan. Koska jäljellä oli enemmän vaaleanpunaista Nako Boutiquen Moonlight-lankaa, niin päädyin tekemään yksivärisen neuletakin. Onhan siinä onneksi bling bling-raidat, jotka tulevat suoraan kerästä. Toistaiseksi takkiin ollaan oltu tyytyväisiä!
Takki on neulottu ohjeella: SK 9/2011 (malli 20). Silmukkamäärät on vain valittu ihan eri tavalla koska lankani paksuus poikkesi ohjeesta.
Meidän perheen toiselle typykälle sen sijaan nämä lankojen värit ovat ihan omiaan. Koska jäljellä oli enemmän vaaleanpunaista Nako Boutiquen Moonlight-lankaa, niin päädyin tekemään yksivärisen neuletakin. Onhan siinä onneksi bling bling-raidat, jotka tulevat suoraan kerästä. Toistaiseksi takkiin ollaan oltu tyytyväisiä!
Takki on neulottu ohjeella: SK 9/2011 (malli 20). Silmukkamäärät on vain valittu ihan eri tavalla koska lankani paksuus poikkesi ohjeesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
