maanantai 28. joulukuuta 2015

Hamahelmien hyötykäyttöä

Ajatus hamahelmien käytöstä joulukortteihin oli hirveän kiva sen jälkeen kun olin Pinterestin maailmasta bongannut kuvan näistä joulukorttiaskarteluista. Tässä linkki vielä kuvan alkulähteille klik. Ongelma vain oli siinä, että meillä lähetetään/askarrellaan n. 40-50 kpl joulukortteja (ihan älyvapaata, tiedän) niin sellaiset 100 hamahelmilahjapakettia alkoi käydä jo työstä. Kun niitä ensin tehtiin ilolla, niin sitten lahjottiin "Tee vielä viisi, niin otetaan lakut" ja lopuksi idean keksijä sai ihan itsekseen hampaat irvessä niitä vääntää. Muutaman kerran myös kahvilla käyneet ystävät ahkeroivat kasaan pari pakettia. Että suosittelen ideaa pienissä määrissä ja suosittelen unohtamaan idean jos haluaa aivan välttämättä askarrella 50 korttia. Hyvää joulun aikaa ja uutta vuotta näiden myötä kummiskin!


Pussukka poikineen


Tässä taannoin syksyllä meillä oli ompelupäivä, jolloin ompelin collegehousuja itselleni. Kaverini (joka osaa ommella) aika meni lähes kokonaan kahden tumpelon kaverinsa opastamiseen ja koneiden langoittamiseen, mutta siinä sivussa hän tehtaili hauskan näköisiä pussukoita värikkäistä kankaista. Niinpä idea tämän vuoden joululahjaprojektiin syntyi siinä samalla kun tuskailin housujeni kanssa.

Pussukoita tein useita, mutta päätin jo alkuvaiheessa, että jätän tällä kertaa kotiin myös muutaman. Ensimmäistä ommellessa homma tuntui ihan mahdottoman hankalalta, mutta siitä se lähti kyllä sujumaan. Samalla kun homma nopeutui ja helpottui, alkoi kyllä saumatkin vähän mennä miten sattuu ja huolellisempi olisin voinut olla. Ensimmäisiin neljään pussukkaan silitin superhyvän tukikankaan ja niistä tuli kyllä parhaat tekeleet. Lopuissa tukikangas on "löysempi", eikä lopputulos ollut ihan toivotunlainen. Pussukoiden lisäksi ompelin perheen isommalle koululaiselle uuden penaalin luennoille, joka näkyy alakuvassa. Kyllä nyt kelpaa opiskella! Tekstin alle lisäsin "muistilapun", jotta osaan näitä tehdä vielä jatkossakin. Se on kyllä sellainen suttuversio, että näinköhän sen pohjalta jatkossa mitään muistuu mieleen, mutta onpahan olemassa. 





tiistai 8. joulukuuta 2015

Tonttupajalla tapahtuu

Kamalan syksyn jälkeen yllätyin eilen kun huomasin, että intoa ja energiaa kunnon jouluhässäkän pystyyn pistämiseen onkin riittänyt. Mihin tahansa talossa katseensa suuntaa, löytyy jokin joulua varten kehitteillä oleva projekti; lahjoja, kortteja, koristeita. Lisäksi eniten houkuttaa tällä hetkellä Kielolle valmisteilla oleva pörröneule, johon oli aivan pakko langat tilata, vaikka mitään uutta käsityötä ei pitänytkään aloittaa. Kukahan kaikki vanhat rästihommat viimeistelisi? Luotan ja toivon että joulu tuo tullessaan sellaista rauhaa, että ehdin tehdä käsitöitä ja nauttia elämästä. Joulun aikaan kirjoitan sitten ahkerammin tätä blogiakin, kun on niitä paketeista paljastuvia salaisuuksia, mitä voin teille esitellä. 

"Kielon kotona" valmistauduttiin jouluun jo hyvissä ajoin leipomalla leipää, pipareita, torttuja ja pullaa. Arvasin, että Pasi ei pysty olla maistamatta näitä tuotoksia, vaikka kuinka varoiteltiin ja itkuhan siitä meinasi tulla, kun oli ensimmäiset "sokerit" pullapitkon päältä suuhunsa laittanut. Kyllä niitä periaatteessa voi syödä, mutta merisuola ja taikataikina ei ole ehkä monien mielestä kovinkaan herkullisen makuista. Ruisleipä ja piparit saivat lisäksi asian mukaisen värityksen vesiväripaletista, mutta ne Pasi jätti onneksi testaamatta.. Taikataikinan ohje on Yhteishyvästä ja lisään sen tähän kokeilunhaluisille. Tämä määrä leipomuksia syntyi tuplamäärästä taikinaa. 


Taikataikina

3 dl vehnäjauhoja
1,5 dl suolaa
1,5 dl vettä
1 rkl öljyä

Leivonnaiset voi halutessaan voidella kananmunalla. Paistetaan uunissa (125 astetta) noin tunnin verran, isoimpien leipomusten annoin olla melkein 1,5h. 

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Tytön neuletakki

Harvassa ovat olleet ne tekeleet, mitkä olen itselleni vaivoin neulonut ja mitä olisi sitten oikeasti tullut käytettyä. Viime kesänä ahkeroin itselleni neuleen, mikä tällä hetkellä on äitini kaapissa, jos päätyisi sieltä parempaan käyttöön. Ei siinä neuleessa oikeastaan mitään vikaa ollut. Olisko se ollut sitten se väri, mikä ei vain tuntunut omalta?

Meidän perheen toiselle typykälle sen sijaan nämä lankojen värit ovat ihan omiaan. Koska jäljellä oli enemmän vaaleanpunaista Nako Boutiquen Moonlight-lankaa, niin päädyin tekemään yksivärisen neuletakin. Onhan siinä onneksi bling bling-raidat, jotka tulevat suoraan kerästä. Toistaiseksi takkiin ollaan oltu tyytyväisiä!

Takki on neulottu ohjeella: SK 9/2011 (malli 20). Silmukkamäärät on vain valittu ihan eri tavalla koska lankani paksuus poikkesi ohjeesta.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Baby Uggs


Naapuriin syntyi tyttövauva, jolle tein nämä töppöset jo muutama kuukausi takaperin. Vauvan putkahtaminen maailmaan reilu viikko sitten innoitti sitten viimeistelyvaiheeseen ja kyllä näistäkin muutama kritiikin sana täytyy sanoa. Pohjat jäivät jostain syytä pahasti löpölle. Jo virkkausvaiheessa arvelin, ettei malli/ohje ollut ihan kunnossa ja purin ne kahteen otteeseen. Uskoin kuitenkin ongelman häviävän kokoamisvaiheessa (että mitä? onko joskus tapahtunut niin?!). No ei hävinnyt, vaan vähän hassusti pullolleen pohjat jäivät. Mutta tällä lailla kun ne esittelee oikeasta kuvakulmasta niin ne näyttävät minusta melko söpöiltä!

Töppösten ohje: SK 2/2014.


torstai 17. syyskuuta 2015

Kotilötköpötköt


Tiedättekö ne housut, jotka ovat omalle vartalolle aivan täydellisesti mitoitettu? Ne, jotka on nopeasti saumuroitu ja jotka on tehty sellaisella kaavalla, millä tulee jatkossa tehtyä varmasti kymmenet pöksyt erilaisista kankaista. No, nämä eivät ole NE.

Tämän parin viikon takaisen ompelusunnuntain piti olla sellainen, että surautan nämä housut nopeasti alta pois ja pääsen käsiksi joululahjaprojekteihin. Ensimmäiset saumat kuitenkin jo osoittivat sen, mitä tuleman piti. Ne kiemursivat ja kiharsivat ja ne täytyi leikata pois ja ommella uusiksi. Työskentely oli tahmeaa ja ompeluguruni joutui tekemään ison savotan mm. saumurini langoitusten kanssa. Lopulta kun housut valmistuivat, ne eivät vastanneet sitä mitä olin toivonut. Kaventamalla ja justeeraamalla olisi housuista varmasti tullut hyvät, mutta huvitus loppui. Kotihousuiksi ne ovat nyt ihan tarpeeksi mukavat. Housut ompelin Ottobren (04/2011) Longicorn-kaavalla (170cm), josta jätin taskut pois. Housujen täydellisen istuvuuden puute saattaa johtua siitä, että hoikilla teinitytöillä harvemmin on tällaista latinotakapuolta. Muuten housut ovat lökömmät mitä kaavakuvasta kuvittelin. Näitä on kuitenkin jo kavennettu alun kiemurasaumojen takia. Yritetään pysyä jatkossa oman ikäisille tarkoitetuissa kaavoissa!

maanantai 7. syyskuuta 2015

Kirjanmerkkejä koululaiselle

Pöllö ja pöllömpi. 
Kielo on aloittanut koulutaipaleensa ja hienosti kaikki on sujunut. Vanhempainillassa Kielon opettaja antoi vanhemmille ja lapsille yhteisen kotitehtävän: askarrella kirjanmerkkejä. Ensimmäiset versiot tehtiin liimaamalla kiiltokuva pahviin ja lankaa perään. Olihan nekin ihan kivoja kunnes pinterestin maailmasta bongasin nämä. Äiti lähinnä piirsi perusmallin paperille ja toimi apurina, suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi Kielo. Ohjeet hauskoihin kirjanmerkkeihin löytyy täältä

Kurkistus Hello Ruby:n nurkasta!
Lopuksi kuva erään lämpimän elokuisen lauantain tuotoksista. Viltti oli levitetty pihalle ja viltin päälle kannoimme askartelutarvikkeet ja pussillisen ystävän tuomia markkinalakuja. Siitä mukavasta hetkestä syntyi nämä kaksi taideteosta. Vasemman puoleinen on Pasin ja äitin yhteistyön tulosta ja komeilee sinivihreän huoneen seinällä. Oikeanpuolimmainen löytyy puolestaan kodin pinkistä osasta ja sen on toteuttanut Kielo. Idea linnoihin löytyi "Fairytale things to make and do"-askarteluvihosta, jonka Kielon kummitäti on tuonut Lontoosta asti.