Ikuisuusprojekti

Eipä ole tämä ensimmäinen käsityö, mikä osoittautuu väärän kokoiseksi valmistuessaan. Itselleni olen tehnyt enemmänkin liian suuria neuleita, kun taas lasten kohdalla käy päinvastoin. Projekteja on kerrallaan menossa eri pussukoissa niin monia, että osa niistä hautautuu nurkkaan jopa vuosiksi. Vaatteen valmistuessa ipana on pyrähtänyt koosta ohi ja neuleen saakin joku toinen. Näin oikeastaan kävi tällekin ikuisuusprojektille, mutta tästä Kielo on sen verran tohkeissaan, että aikoo käyttää tällaisena vähän minimallisenakin.

Ostin pinkkiä puuvillalankaa aikonani yhden kerän. Siitä oli tarkoitus virkata vain muutama kukka kummitytön mekkoon koristeeksi. Se suunnitelma kariutui, mutta aloin aikani kuluksi tehdä pieniä paloja, jotka yhteen liitettynä kasvoivat pikku hiljaa. Idea pinkistä pontsosta oli helppo myydä Kielolle, joka ideoi siihen helmiä koristeeksi. Pontso tuli valmiiksi varmaankin vuosi sitten, mutta hapsujen kiinnittäminen oli jotenkin vastahakoista ja niinpä tekele vain unohtui käsityölaatikon pohjalle. Harmi, koska juuri viime keväänä ja kesänä se olisi ollut hyvän kokoinen. Nyt voi olla, että tyttö on tulevana keväänä huiviinsa jo turhan pitkä.

Aamutakit

Kyllä jokaisella naisella pitäisi olla oma saumuri. Jotenkin onnistuin elämään 35 vuotiaaksi, ennen kuin pääsin saumuriajelulle vaikka olen ikäni käsitöitä harrastanut. Ja heti siinä saumurilla hurautellessa tuli sellainen tunne,  että tämä minun täytyy hankkia!

Viime keväänä Kielo alkoi toivoa itselleen aamutakkia. Valmis olisi oikein hyvin kelvannut, mutta oikean kokoista ja näköistä ei tullut vastaan, sen verran alkoi kevätkin olla pitkällä. Toukokuun lopussa olin risteilyllä Tallinnassa ja vietin lanka- ja käsityötukku Karnaluksin hyllyjen välissä pari tehokasta tuntia. Lähinnä kasseihin kertyi lankoja, mutta ajauduin myös kangasosastolle ja sieltä se ajatus sitten lähti. Yhtään en tiennyt paljonko ipanoiden aamutakkeihin mahtaisi kangasta kulua, mutta niin nättejä ja halpoja pörrökankaat olivat, että palaset molempien lasten takkeihin lähti mukaan.

Kesän etsiskelin sopivaa ohjetta ja olin jo melko varma, että joudun piirtämään kaavat jotenkin sinnepäin. Se kuulosti niin huonolta idealta, että onneks kaverini löysi kuin löysikin vanhasta Suuri Käsityölehdestä (11-12/2006)  passelin kaavan. Samainen kaveri tarjosi yhteisiä saumurihuristeluhetkiä ja saumuria käyttööni ja niin vietettiin kaksi loppukesän päivää touhuten ja höpötellen. Hurjan mukavaa meillä oli, vaikka matka valmiisiin aamutakkeihin sisälsi monta kinkkistä tilannetta. Olin jättänyt sekä kaavojen piirtämisen että kaavojen ja kankaiden leikkaamisen edellisiltaan. Kankaat olivat pesemättä ja voi/leivinpaperi talosta loppu. Pyykkikone pyöri ja piirtelin kaavat sellofaaniin. Naureskelin itsekseni, että kuinka hölmöä tämä voi olla, mutta myöhemmin kuulin, että jotku tosiompelijat nimenomaan suosivat sellofaania! Ja onneksi helteiden ansiosta kankaat kuivasivat vartissa.

Kielon kukkakangasta oli liian vähän, joten huppu oli kursittava kokoon kikkailemalla kolmesta palasta. Itse en olisi siitä ikinä selvinnyt, mutta onneksi kaverini on ompelukonkari. Hänestä olin täysin riippuvainen silloinkin kun sain saumurista langat aivan sekaisin ja ompelin kappaleita väärinpäin. Mutta valmista tuli kuin tulikin! Takit ovat vielä kovin isot, mutta mikä tärkeintä, ne ovat jo käytössä.

Pari vanhaa pollea

Uusia kutimuksia ja saumuriajeluiden tuotoksia on luvassa lähiaikoina, mutta niitä odotellessa ajattelin antaa tilan kahdelle vanhalle kaakille. Nämä eivät ole tavallisia keppiheppoja, vaan ne ovat satuheppoja. Täysin hetken mielijohteesta ommeltuja, vähän vähemmän suunniteltuja yksilöitä. Mummun vanhat liivihamekankaat ovat kestäviä ja matonkuteet muodostavat pöyheän harjan, joka letitetään silloin tällöin. Näiden kanssa on käyty esteratsastuskisoissa, retkeilty ja niille on pidetty juhlatkin. Nimiä niillä ei ole ja näköjään toisen riimutkin ovat kateissa. Välillä ne pötköttävät huoneen nurkassa viikkokausia ja sitten ovat taas monta päivää leikkien keskipisteenä.

Pasin valtakunta

Kun muutimme tähän taloon, ensimmäiset seinäpinnat uusittiin tässä huoneessa. Yksi seinistä maalattiin vihreäksi ja siihen mummo taiteili eläinsafarin varjokuvan. Huoneen omisti silloin Kielo ja huone sisustettiin pinkin ja vihreän sävyillä. Kielo kasvoi ja perhekin kasvoi pienellä pojankoltiaisella. Kielo sai uuden kokopinkin huoneen ja Pasi muutti Kielon vanhaan kamariin. Pinkit jutut vaihdettiin turkooseihin ja vihreisiin, seinät olivat valmiiksi pojanmaailmaan passaavat.

Vaikka Pasi on äidin tekemiä vaatteita saanut paljon siskoaan vähemmän, on omin kätösin tehtyjä juttuja ilmestynyt Pasinkin valtakuntaan. Viirinauhan ompelin huoneeseen ensimmäiseksi ja Pasin kummitäti ompeli pari vuotta takaperin joululahjaksi upean tilkkupeiton. Jos tarkasti katsoo voi myös nähdä huoneen seinällä safari-teemaan liittyvän taulun, mikä oli siskon ensimmäisiä teoksia kuvataidekoulussa. 

Viiriin, kummitädin tekemään tilkkupeittoon ja melkein kaikkeen muuhunkin touhaamiseen olen inspiraationi saanut Annukan aurinkoisista. Annukan kätköistä noita viirinauhakankaitakin taisin aikoinani haalia! 

Kyllä tarkenee!

Näillä helteillä ei paljon villasukkia tarvita, mutta aina on hyvä sää kutoa niitä. Ihastuin internetin ihmeellisessä maailmassa neulepintaan nimeltä räjähtävä helmineule. En tiedä kuinka virallisesta mallimääritelmästä on kyse, mutta se neulotaan niin, että joka toinen kerros on helmineuletta ja joka toinen sileää neulosta. Nämä sukat on tehty kolmella langalla, siniharmaa 7 veljestä on muodostanut helmineulekerrokset (kantapäätä, resoria ja kärkeä lukuunottamatta). Valkoisella ja monisävylangalla olen tehnyt sileää neulosta. Sitä ei ehkä heti uskoisi, koska siniharmaa helmineulekerros saa juuri sileän neulekerroksen (valkoinen ja monisävylanka) kiemurtelemaan hauskasti. Jalkapohjan puolelta neuloin ainoastaan sileää neulosta. Syksy ja sadekelit ovat tulossa ja tämä on hyvä tapa päästä eroon jämälangoista, joten puikot heilumaan!

Hellepuuhia

Huh hellettä. Edestakaisen rannalle pyöräilyn lisäksi teki mieli tehdä jotain muutakin, joten kaivoin esiin akryylimaalit ja taiteilimme lasten kanssa pihalle vanhojen leppisten seuraksi lisää koristeita. Leikkimökin eteen maalasin Pasille ja Kielolle tervetuloa-kivikyltin. Muut aikaansaannokset pohtivat vielä paikkaansa ja ne on tehty enemmän ja vähemmän äipän ja Kielon yhteistyössä. Pasin taideteos päätyy kuulemma perunaksi leikkimökkileikkeihin, sen tunnistanee kuvasta.

Lapset jatkavat rannalle-kotiin-rannalle-elämää tänäänkin, mutta minulla on ihan muita suunnitelmia. Olen nimittäin eilisillan ja tämän aamun pöllytellyt Karnaluksista keväällä ostamiani pörrökankaita ja parin tunnin päästä niistä syntyy ehkä jotain elämäni ensimmäisellä saumuriajelulla! Monta vastoinkäymistä on jo tässä vaiheessa tullut vastaan, mutta kerron niistä lisää jos jotakin saan aikaiseksi oikeesti.

Ihanaa helle- ja ulkoilupäivää muille!

Mummun vanhat lakanat

Mummuni muuttaessa muiden passattavaksi, kävimme läpi äitin, tätin ja serkun kanssa mummun kaappeja ja komeroita. Mitään rahallisesti arvokkaita aarteita eivät kaapit kätkeneet mutta paljon muistoja ja ihania, tärkeitä juttuja. Mukaan lähti mm. astioita, vanha vaaka, kahvipurkkeja ja kankaita. Vanhat, paksut liivihamekankaat pääsivät keppiheppojen päihin ja puuvillapöytäliina kummitytölle mekkokankaaksi. Värikkäät lakanat olen säästänyt myös vaatekankaiksi ja tässä on nyt yksi esimerkki lopputuloksesta.

Mekko on malliltaan Mekkotehtaan Orelma ja helmaan on aplikoitu samaisesta kirjasta bongattu bambi farkkukankaasta. Ihana mekko, harmittaa vaan, että siitä tuli kuitenkin hieman pieni. Tämän kesän jälkeen siinä ei enää pyörähdellä. Mekkotehtaan mallit ovat minusta olleet reiluja, joten en lähtenyt tekemään kokoa isompaa leninkiä. Olisi pitänyt, mimmin kasvupyrähdys pääsi yllättämään.

Kun mietin asioita mitä tekisin isona, mistä haaveilen, päädyn aina tähän vastaukseen: haluan osata ommella. Kaavojen piirtäminen ja ohjeiden ymmärtäminen ei ole minulle todellakaan helppoa, enkä ole esimerkiksi ikinä kokeillut saumuria! Minulla on kyllä pari aivan loistavaa "ompelutukihenkilöä", jotka jaksavat neuvoa ja auttaa milloin tahansa keksinkin heille soittaa. Mutta pikkuhiljaa opettelen ja tänä kesänä on tarkoitus sitä saumuriakin vielä testata.