Joskus onnistuu!

Olen tehnyt viime aikoina niin paljon sutta ja sekundaa, että todennäköisyys onnistua, kun lähden itselleni ompelemaan jotain, on hyvin minimaalinen. Tällä kertaa kävi kuitenkin päinvastoin. Lopputulos oli parempi kuin uskalsin odottaa. Ainoa miinus tulee hieman tylsästä kangasvalinnasta (oli vain pari euroa metri!), mutta tällä kaavalla voin kyllä tehdä toisenkin mokoman pirteämmillä väreillä. Puseron malli on Suuri Käsityö-lehdestä 9/2013. Ylpein olen siitä, että selvisin tästä vieläpä ilman ensimmäistäkään puhelua ompelutukihenkilöille ja sain vaihdettua ensimmäistä kertaa saumuriin eri väriset langat. Sitä ei nyt kannattaisi ehkä tähän loppuun mainita, että sain ne kuitenkin lopuksi ihan sotkuun, kun tarvisin toista mustaa rullaa reunojen kaksoisneulatikkauksia varten. Ajattelin, että tuosta vierestä saumuristahan sen kätevästi saisi... Siinä odottaa vielä iso savotta ennen seuraavia ompeluksia.

Sukkaa pukkaa

Tämä talvi on mennyt neulomisten osalta sukan varressa. Niistä kahdet ovat tässä: toiset tilaustyö kaverille ja toiset synttärilahja kummitätille. Valkoiset on tehty Novitan piirakkasukkaohjeen mukaan ja harmaankirjavat ovat räjähtävää helmineuletta, kuten edelliskesänä neulomani sukat. Kahdet muut sukat ovat vielä vaiheessa omissa pussukoissaan. Innostuin pitkästä aikaa neulomaan itselleni paitaakin, toivotaan että tulisi tällä kertaa oikean kokoinen.

Joskus vielä onnistuu!

Tämä käsityöpäiväkirjani alkaa muistuttaa huumoriblogia epäonnisten projektien seuratessa toisiaan. Kyllä minä ihan oikeasti vähän hätkähdin kun tajusin, että vääränkokoista tuli jälleen kerran ommeltua.

Tämän ihanan eläinkankaan ostin Kokkolan HH-kankaasta kuukausi takaperin. Siitä piti tulla trikoopaita ja lisäksi ostin sinistä velouria, josta ompelisin collegehousut. Näitä settejä oli tarkoitus tehdä kaksin kappalein, Pasille ja kummipojalleni. Ensimmäinen vastamäki tuli jo kaupassa kankaita valitessa, kun tajusin, että tuo eläinkuosi saattaa olla eskari-ikäiselle kummipojalle vähän turhan pehmo. Päätin toteuttaa näin alkuunsa siis ainoastaan Pasin asun.

Tuli eräs viikonloppu, jolloin vietimme ystäväni kanssa tyttöjen iltaa. Tarkoitus oli lauleskella autotallissa karaokea, juoda viinipullo tai kaksi ja parantaa maailmaa. Sitten se ajatus jostain lähti, että voisihan sinne talliin raahata myös saumurin ja ompelukoneen. Kun toinen laulaa, toinen voi ommella. Kuinka mahtavaa! Ja mahtavaa meillä olikin, koneet surisivat ja laulu raikui. Viinistä ei johtunut se, että Pasin asusta tuli todellakin liian sutjakka, koska kankaat olin leikannut muutamaa päivää aikaisemmin. Jotenkin vain suurempia suunnittelematta leikkailin trikoon Kielon vaatteita varten tehdyillä kaavoilla "vähän pienemmiksi". Eikä siis jäänyt "vain vähän pienemmiksi". Paidan osottautuessa ihoa nuolevaksi, päätin kokeilla josko se toimisi kuitenkin pyjamana ja ompelin loppukankaasta yöppärihousut. No yöppäreinä nämä siis saattavat juuri ja juuri mennä tai sitten odotan että lähipiiriin ilmestyy pikkupoika, jolle setin voi lahjoa vähän nuorempana.

Tarinan opetukset: 1. Jatkossa teen prikulleen oikean kokoiset kaavat ja pojille ei ole turhaan omat paitaohjeensa. 2. Viini+karaoke+ompelu on aivan älyttömän hyvä yhdistelmä!

Nukkekodin lipasto

Alati paisuvalle tyhjien tulitikkurasioiden vuorelle löytyi taas uusi käyttökohde. Eikä tämä mikään minun uniikki idea ole, vaan pitkään pyörinyt mielessä nähtyäni joskus jossain vastaavan tekeleen. Ja jälleen tuumasta toimeen sen suurempia suunnittelematta: tehdään nukkekotiin lipasto! Samaan aikaan kun maalailin laatikoita, Kielo ja Pasi askartelivat kissoja vessapaperirullista ja keskittyminen omaan touhuun oli heikonlaista. Lipaston ulkopintoina on valkoista kiiltävää pahvia ja vetonupeiksi liimasin pienet helmet.

Lapsuudenkotini, ja myös nykyinen kotinikin, on aina ollut täynnä pitsiliinoja. Jokaisella pöydällä ja hyllyllä omansa. Mummuni virkkasi hehtaaritolkulla niiden lisäksi verhoja, sängynpeittoja ja vaikka mitä. Ehkä siitä syystä, myös tämä lipasto vaati minusta jotain koristetta päälleen ja päätin virkata pinkin liinan. Ensimmäistäkään "oikeaa" liinaa en ole koskaan virkannut mutta kaapeista niitä löytyy kaikkia muotoja, malleja ja värejä eri vuodenaikoihin ja juhliin. Pitänee joskus virkata nukkekotiinkin punainen ja keltainen liina joulua ja pääsiäistä juhlistamaan.

Sydänlapaset

Kielo tilasi pinkki-violetit sydänlapaset ja sellaiset myös sai. Kuvat puhukoon puolestaan! 

Oman saumurin huristeluja

Kahden ompelukokeilun jälkeen päätin, että kyllä oma saumuri olla pitää. Lokakuun lopussa kannoin uuden saumurin onnellisena kotiin mutta siinä se kiilteli ja komeili pöydällä pari kuukautta käyttämättömänä. Aikaa ensiompeluihin ei vain ollut ja kaiken stressin lisäksi olin siitä kovin kiukkuinen. Itsenäisyyspäivänä onneksi tilanteeseen saatiin jokin tolkku ja vietimme taas ompeluiltapäivän tutulla triolla. Siellä syntyi Kielolle ruskeasävyinen mekko "jämäkankaasta" (ohje: SK 8/2009). Tunikan teossa oli omat haasteensa, mutta omalla asteikollani, siitä tuli kerralla melko hyvä. Niinpä päädyin tilaamaan Nosh:lta joululomaksi uuden mekkokankaan ja ompelin lomilla Kielolle toisen samanlaisen mekon, mutta hieman reilumman kokoisena ja pitkillä hioilla. Tein sellaisen virhearvion, että kuvittelin osaavani muuttaa vähän kaula-aukkoa itsekseni. Siitä seurasi iso ompelu-purku-ompelu-purku-prosessi, mutta lopputulos on kuitenkin ihan kiva. Se on nyt Kielon lempparimekko, varsinkin kun se on mintun vihreä. Pinkki on niin "souläästsiison". 

Nosh:lta tilasin myös farkun näköistä trikookangasta, josta ompelin Kielolle leggarit. En olisi vielä viime keväänä voinut kuvitella, miten helppoa legginsien ompelu on! Niitä voisi ommella päräyttää vaikka kymmeniä. Ainoa este asialle on aika. Ompelu kuitenkin tarvitsee oman hetkensä, kutoa ja virkata voi vaikkapa työmatkalla otsalampun valossa auton takapenkillä. En tiedä milloin seuraavan kerran ompelen, mutta vähän olen sillä silmällä katsellut erilaisia traktorikuoseja, hiihtolomalla sitten viimeistään.

Saumurihuristelusta täytyy kyllä vielä sanoa, että on se mahtavaa touhua. Mekkoa ommeltuani olin niin tohkeissani, että huikkasin miehelleni, joka on aina ollut intona kaikenmaailman koneitten ja painepesuriensa kanssa, että nyt ymmärrän miltä se tuntuu, kun on uusi akkuporakone! Olen aivan fiiliksissä mokomasta laitteesta vieläkin.

Neuletakki

En ole montaa käsityötä onnistunut tekemään, etteikö missään vaiheessa olisi jotain mennyt pieleen. Lisäksi tekeleiden koon kanssa on hapuilua ja tämä neuletakki kuuluu siihen käsityöryhmään. Punaiset puuvillalangat olen joskus hamstrannut Karnaluksista ja viime kesänä innostuin aloittamaan niistä neuletakkia Kielolle Suuren käsityölehden 4/2009 tytön raglanjakku-mallin mukaan. Takki eteni melko hitaasti, koska käsityöpussukoita oli tänä syksynä useampia mistä valita työmatkoille ajankuluksi. Kun takki viimein marraskuussa saavutti kokoamisvaiheen, jouduimme Kielon kanssa toteamaan, että sehän on liian pieni! Onneksi lähipiiristä löytyy tylleröitä kenen vaatekaappia tämä päätyi täydentämään. Näitä puuvillalankoja on jäljellä vielä monta kerää, joten jotain niistä pitäisi vaikka ensi kesäksi keksiä.