lauantai 12. heinäkuuta 2014

Mummun vanhat lakanat


Mummuni muuttaessa muiden passattavaksi, kävimme läpi äitin, tätin ja serkun kanssa mummun kaappeja ja komeroita. Mitään rahallisesti arvokkaita aarteita eivät kaapit kätkeneet mutta paljon muistoja ja ihania, tärkeitä juttuja. Mukaan lähti mm. astioita, vanha vaaka, kahvipurkkeja ja kankaita. Vanhat, paksut liivihamekankaat pääsivät keppiheppojen päihin ja puuvillapöytäliina kummitytölle mekkokankaaksi. Värikkäät lakanat olen säästänyt myös vaatekankaiksi ja tässä on nyt yksi esimerkki lopputuloksesta.

Mekko on malliltaan Mekkotehtaan Orelma ja helmaan on aplikoitu samaisesta kirjasta bongattu bambi farkkukankaasta. Ihana mekko, harmittaa vaan, että siitä tuli kuitenkin hieman pieni. Tämän kesän jälkeen siinä ei enää pyörähdellä. Mekkotehtaan mallit ovat minusta olleet reiluja, joten en lähtenyt tekemään kokoa isompaa leninkiä. Olisi pitänyt, mimmin kasvupyrähdys pääsi yllättämään.


Kun mietin asioita mitä tekisin isona, mistä haaveilen, päädyn aina tähän vastaukseen: haluan osata ommella. Kaavojen piirtäminen ja ohjeiden ymmärtäminen ei ole minulle todellakaan helppoa, enkä ole esimerkiksi ikinä kokeillut saumuria! Minulla on kyllä pari aivan loistavaa "ompelutukihenkilöä", jotka jaksavat neuvoa ja auttaa milloin tahansa keksinkin heille soittaa. Mutta pikkuhiljaa opettelen ja tänä kesänä on tarkoitus sitä saumuriakin vielä testata.

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Prinsessa Estellen nuttu

Ystävien vauvoille olen tavannut aina kutoa jotain, ajankohdasta ja kiireestä riippuen suurempaa tai pienempää. Värikkyyden kannalla olen ehdottomasti lasten vaatteissa ja myöskin sitä mieltä, että pikkumimmeille pitää olla pinkkiä, pojille poikien värejä. Olkoonkin tosi tylsää ja vanhanaikaista ajattelua. Päivänselvää oli kuitenkin, kun viime syksynä tämä ystävä alkoi tyttövatsaansa kasvatella, että nyt ainoa vaihtoehto on neuloa valkoista. Suuren käsityölehden verkkosivuilta löysin ohjeen Prinsessa Estellen kunniaksi suunniteltuun nuttuun ja se oli ehdoton valinta Ruotsissa lapsuutensa kasvaneen kaverini vauvalle. Tässä on kaksi kuvaa valmiista nutusta, ne on ottanut Meidän pieni Markkula-blogia pitävä Iitu.






torstai 19. kesäkuuta 2014

Lattiatyyny, siitä tuli nyt semmonen.


Matonkuteiden virkkaus aiheuttaa minulle päänvaivaa. Nimittäin ihan kirjaimellisesti: niskat jumissa ja pyörryttää. Niinpä tätä tekelettä on tehty hitaasti ja hartaasti. Projektin etenemättömyydestä tai sen edistämisen aiheuttamasta olotilasta on ehkä johtunut se, että sen tekeminen on ollut kerrassaan ärsyttävää. Aivan mahtavaa että tyyny on nyt valmis. Pakkaan matonkudekerät syvälle kaapin perukoihin ja kaivan ne sitten kun olen taas unohtanut, että tämä homma ei vain minulle passaa.

Lattiatyyny piti ensin tehdä ompelemalla vanhoista tilkuista värikkäät päälliset. Kun sitten innostuinkin matonkudeideasta, tilasi Kielo huoneeseensa kaksi pinkkiviolettia lököilytyynyä. Sopivanvärisiä kuteita olisi kuitenkin pitänyt lähteä ostamaan lisää toiseen tyynyyn ja olotila hartioissa alkoi olla sen verran tukala että luovuin ajatuksesta. Jossain vaiheessa mietin, että tekisin Pasin huoneeseen myös samanlaisen vihreä-turkoosiversiona, mutta nyt se ei ole ainakaan ajankohtaista. Isoja Ikean tyynyjä on joka tapauksessa vielä toinen odottamassa varastossa. Vaikka projekti vähän takkusikin, niin huoneen omistaja on tyynyynsä tyytyväinen. 


Mutta sitten totuus tyynystä. Tyyny on kuvattu tarkasti tietyistä kuvakulmista. Todellisuudessa se on kovin muhkurainen saumoista. Ala- ja yläpuoli ovat eri kokoiset ja muutoinkin siitä tuli niin iso, että Ikean jättityynyn lisäksi sulloin sinne kaksi vanhaa tyynyä kaveriksi. Se ei hirveästi auta muodon silottelussa, minkä epämääräiset kappaleet jo itsessään aiheuttavat. Tähänkin voi joka tapauksessa käyttää erästä sanontaa, jonka opin kansalaisopiston carborundum-grafiikkakurssilla vuosia sitten. Työmme olivat prässistä tullessaan olleet enemmän ja vähemmän pettymyksiä kunnes ystäväni kuitenkin sai kuukausien yrittämisen jälkeen ensimmäisen kauniin työn tehtyä. Ihastelimme nykyisin raameissa seinällä olevaa teosta useamman kurssilaisen voimin prässipöydällä. Opettajamme tuli taustalta katsomaan myös työn tulosta ja totesi: "No, siitä tuli nyt semmonen". Tätä maan pinnalle pudottavaa lausetta olen vuosien saatossa käyttänyt kerran jos toisenkin. 

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Kesä ja lapaset

Kesä ja lapaset... eikun miten se meni? Tämä projekti ei ole erityisen ajankohtainen koska se on ollut käynnissä jo kuukausitolkulla. Tavaksi on tullut ottaa isoja vuoden mittaisia urakoita, lähinnä välttääkseni syksyllä joululahja-ahdistusta. Yhden vuoden kudoin villasukkia ja niitä putkahteli paketeista koko lähisuvulle. Tämä vuosi on lapasvuosi, joten ketkä itsenne lähisukulaisiksi uskotte, olkaa varuillanne!

Työkaverini piti meille muutamalle käsityöintoilijalle "koukkuamisillan", jolloin kaiken lörpöttelyn ja herkuttelun lomassa opettelimme koukkuamaan. Koukkuaminen on vähän kuin edestakaisvirkkausta ja se tehdään virkkuukoukulla, jossa molemmissa päissä on koukut. Pinnan voi tehdä yksivärisenä tai kahdella eri langalla kuten näissä tumpuissa on tehty. "Tunisian crochet"-hakusanoilla löytyy youtubesta oivallisia videoita, mistä pääsee jyvälle tekniikasta. Pintavaihtoehtoja on sitten ääretön määrä erilaisia.

Koukkuaminen on älyttömän koukuttavaa. Se etenee nopeammin kuin neule, eikä lapasia varten tarvitse kalisutella ja kuljetella viittä puikkoa mukanaan. Suosittelen kokeilemaan, vaihtelu virkistää! Nyt olisi tarkoitus jatkaa kesäisemmillä projekteilla, mutta muovikassillinen Tallinnan Karnaluksista viime viikolla raahattuja lankojakin houkuttaisi kovasti!


sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Askarteluapaskartelua

Viikonloppuna oli taas se aika keväästä, kun koti täyttyi vaaleanpunaisista ilmapalloista, tyllihameista, vaahtokarkeista ja kikatuksesta; vietettiin neidin 6v-synttäreitä. Kun muutama viikko takaperin askartelimme kavereille kutsuja kemuihin, sain Talo&Koti-lehden juhlaliitteestä inspiraation askarrella vähän lisää. Kaappiin on nimittäin kertynyt vuosien saatossa alati paisuva kassillinen tyhjiä tulitikkurasioita töistä, koska "niitähän tarvitsee aina". Sitä mihin niitä tarvitsee on vuosikaudet ollut hämärän peitossa, mutta nyt se siis tuli selvitettyä.


Pienet yllätykset sisältäneet rasiat koristeltiin ja nimikoitiin yhdessä Kielon kanssa ja ne aseteltiin juhlapöytään valmiiksi, jolloin jokaiselle vieraalle oli paikka valmiina. Kakuttelun jälkeen keräsin rasiat koriin ja ne saivat toimia vielä sopivina "arvontalipukkeina" eri leikkeihin, mutta illan päätteeksi vieraat saivat omat nimikkorasiat muistoksi juhlista.

lauantai 10. toukokuuta 2014

Kalenteri seinään

"Puikot ja koukut on mun juttu". Kyllä mulla joka päivä on koukku tai puikot kädessä, mutta jostain syystä valmiiden tuotosten valokuvaaminen on venähtänyt ja tuotanto on ollut tämän kevään varsin yksitoikkoista, lapasta lapasen perään. Niistä siis joskus myöhemmin.

Tuulikaappi eli pikkueteinen on kaivannut uusiutumista talon entisen isännän jäljiltä jo monta vuotta. Idea seinätarrasta ajoi minut koluamaan nettikauppoja ja kaikenmaailman oksaviritysten ja puutarraihastusten jälkeen sieltä vastaantuli Ferm Living:n Calendar-tarra. Valmis olisi kelvannut kyllä, mutta en tykännyt siitä, että vasemmasta ylänurkasta lähtisi aina päivä numero 1, kun eihän ne kuukaudet sillä tavalla toimi!

Toteutus oli sitten valmiin idean pohjalta melko helppo; kaupasta valmista liitutaulutarraa rulla ja mitat appiukolle, joka leikkasi töissä sekä neliöt, että viikonpäivien lyhenteet yläpuolelle. Minusta siitä tuli tosi hieno!





torstai 1. toukokuuta 2014

Huulirasvan keittelyä

Erilaiset saippua- ja käsirasvakokeilut ovat tulleet tutuiksi työn puolesta, mutta idea moisten kotikokkailuun ystävänpäiväksi tai joululahjoiksi on muistutellut itsestään jo muutaman vuoden ajan. Tälläkin kertaa ajatus lähti töiden kautta ja testausvuoroon pääsi huulirasva. Selailin netistä erilaisia reseptejä ja yhdistelin niistä sellaisen, jonka raaka-aineet oli helposti saatavilla.

Rasvan tekeminen oli helppoa! Lusikalliset mehiläisvahaa, rypsiöljyä ja kookosöljyä sekoitettiin vesihauteessa, jonka jälkeen lisättiin piparminttuöljyä mausteeksi. Rasvan purkittaminen oli tehtävä nopeasti, sillä hyytyminen tapahtui salakavalasti. Tämä rasva olisi ehkä kaivannut hieman enemmän rypsiöljyä tai glyserolia pehmentimeksi tai sen käyttö olisi puikkomallisena helpompaa. Mutta muutoin resepti sai hyvin toimii-leiman kylkeensä ja rasva on ollut jokapäiväisessä käytössä.

Huulirasvapurkit eivät kulu loppuun ihan hetkessä, että tuskin ryhdyn näiden sarjatuotantoon. Ehkä ensi jouluna yllätän lähipiirin tällaisilla purnukoilla. Kanssakeittelijä taisi innostua näistä minua enemmän, joten jos joululahjatalkoissa päädyn näitä tekemään, saattaa olla uusia vinkkejäkin tarjolla.