Uusi pieni ihminen

Elämääni tupsahti uusi ihminen, johon pääsin tänään kunnolla tutustumaan. Hän oli niin kaunis, ihana ja ihmeellinen, että olen aivan myyty. Kaikki vauvan hoito- ja hellittelytarpeet tulen purkamaan tuohon pahaa aavistamattomaan pampulaan. Samoin saattaa käydä ompeluille, että projektit keskittyvät jatkossa mahdollisimman pieniin ja pinkkeihin juttuihin. Vauvan mummo on aivan mieletön neuloja, joten puikkojen heilutuksen voin jättää vähemmälle.

Vein vauvalle lahjaksi omia ompeluksiani, joista kirjoitan myöhemmin. Vauvan äippä ihasteli taannoin virkatun hello kittyn kuvaa pinterestissä hieman vihjaillen. Kerran olen yhden kaverin vauvalle pehmolelun virkannut ja se oli yllättävän kova homma. Niinpä päätin virkata samasta aiheesta tossut. Varsinaisen tossuosan virkkasin videon avulla ja se oli sangen hankalaa. Tai hankala on väärä sana, se oli rasittavaa. Virkkaus vaati tiukkaa ohjeen seuraamista, eikä työstäminen nenä kiinni tietokoneessa ja käsi pause-näppäimellä ollut rennointa mahdollista käsitöiden tekemistä. En tiedä kuinka monet tossut pitäisi tehdä, että selviäisin ilman apua. Video tossuihin löytyy joka tapauksessa täältä. Hello kittyn naamaan olisi ollut ohjeita tarjolla, mutta päädyin tekemään ne ihan lonkalta. Tästä siis johtuu, etteivät tossujen kissat ole identtiset kaksoset vaan molemmat ovat ihan omia persooniaan! Niin on myös tossut vähän eri paria, enkä tiedä onko niistä ikinä käyttöön asti, vähän ovat venkuran oloiset. Että kun kuvittelin, että tällaiset tossuthan tekaisen myös naapuriin kohta syntyvälle tyttövauvalle, niin en kyllä teekään. Pitää keksiä jotain muuta.

Sadekesän neule

Viime kesänä kaipailin rentoa neuletta, mutta en niin paljon että sellaista olisin ikinä saanut ostettua tai neulottua. Keväällä pyörähtäessäni ohimennen Tokmannilla törmäsin ihanan näköisiin lankoihin ja vieläpä tarjouskorissa. Siinä langanostolakot unohtuivat ja mieleen juolahti, että näistähän minä sen rennon neuleen teen tulevalle kesälle!

Näin sadekesälle neuleeseen olisi oikeastaan pitänyt tehdä pitkät hiat. Lisäksi lanka osoittautui alkutuntumaa paksummaksi. Jos siis vähänkin olisi lämpimämmät säät, jäisi tämän käyttäminen vasta syksylle. Neule on tehty pääosin seuraillen ohjetta Suuresta käsityölehdestä 4/2013 (malli 33.), ainoastaan lisäilin pituutta ja hioihin resorit. (Miten tämä hiha-sana taipuu, kauhean vaikea!) Lanka on Nako Boutiquen Moonlight. Lankoja on vielä jäljellä ja Kielo on esittänyt toiveen, että tekisin hänelle niistä neuletakin. Malli on jo katsottuna ja pitkä automatka edessä, joten mahdollisesti jatkan samoilla langoilla loppukesän.

Tähän loppuun vielä kuva meidän Kalle-vauvasta, jolle ompelin mekko. Kallen mekko on ollut ihan sivuprojekti, mutta saumuriyhteistyön takkuille tämä on ainoa, joka toistaiseksi on valmiina. Ompeluprojekteista toivottavasti lisää kesän aikana!

Leikkimökkijuttuja

Paljon parjatut säät antavat oivallista aikaa kaikenlaiselle tuusaukselle ja ideoinnille. Rannalla löhöillessä en varmasti olisi tullut muistaneeksi, että pom pom-pallojen tekoa onkin pitänyt aina kokeilla. Saumurin ja käsityöprojektien takkuillessa sain myös ajatuksen perhosnauhasta, joka on kopio kaverini verhokoristeesta. Sekin on pitänyt ajat sitten askarrella. Nyt ne tuli tehtyä ja leikkimökki sai siivouksen päätteeksi kesäasua kerrakseen. Pom pom-pallojen ohjeen kurkkasin täältä, mutta niitä löytyy erilaisia versioita ympäri nettimaailmaa. 

Aurinkoista ja lämmintä heinäkuuta toivotellen, Päivi.

Salmiakkisynttärit

Toukokuussa perinteisesti kuvittelen olevani lähempänä burnoutia kuin koskaan. Hektisimmät hetket koulussa, pihahommat (ja aina keksimäni uudet projektit siellä) painavat päälle ja sitten on nämä neidin synttärit. Tänä vuonna stressitilaa lisää muutama bonusjuttu, mutta jätän nyt valittamatta niistä.

Viikonloppuna synttärit saatiin juhlittua, joten yksi asia on stressilistalla vähemmän. Haikeana kuitenkin yhdyin Kielon kommenttiin nukkumaan mennessä, että "no nyt ne sitten on ohi, nyt pitää taas odottaa vuosi". Niinpä, tässä muutama kuva pienistä näpertelyistä, mitä juhlien valmistelu piti sisällään.

Joskus onnistuu!

Olen tehnyt viime aikoina niin paljon sutta ja sekundaa, että todennäköisyys onnistua, kun lähden itselleni ompelemaan jotain, on hyvin minimaalinen. Tällä kertaa kävi kuitenkin päinvastoin. Lopputulos oli parempi kuin uskalsin odottaa. Ainoa miinus tulee hieman tylsästä kangasvalinnasta (oli vain pari euroa metri!), mutta tällä kaavalla voin kyllä tehdä toisenkin mokoman pirteämmillä väreillä. Puseron malli on Suuri Käsityö-lehdestä 9/2013. Ylpein olen siitä, että selvisin tästä vieläpä ilman ensimmäistäkään puhelua ompelutukihenkilöille ja sain vaihdettua ensimmäistä kertaa saumuriin eri väriset langat. Sitä ei nyt kannattaisi ehkä tähän loppuun mainita, että sain ne kuitenkin lopuksi ihan sotkuun, kun tarvisin toista mustaa rullaa reunojen kaksoisneulatikkauksia varten. Ajattelin, että tuosta vierestä saumuristahan sen kätevästi saisi... Siinä odottaa vielä iso savotta ennen seuraavia ompeluksia.

Sukkaa pukkaa

Tämä talvi on mennyt neulomisten osalta sukan varressa. Niistä kahdet ovat tässä: toiset tilaustyö kaverille ja toiset synttärilahja kummitätille. Valkoiset on tehty Novitan piirakkasukkaohjeen mukaan ja harmaankirjavat ovat räjähtävää helmineuletta, kuten edelliskesänä neulomani sukat. Kahdet muut sukat ovat vielä vaiheessa omissa pussukoissaan. Innostuin pitkästä aikaa neulomaan itselleni paitaakin, toivotaan että tulisi tällä kertaa oikean kokoinen.

Joskus vielä onnistuu!

Tämä käsityöpäiväkirjani alkaa muistuttaa huumoriblogia epäonnisten projektien seuratessa toisiaan. Kyllä minä ihan oikeasti vähän hätkähdin kun tajusin, että vääränkokoista tuli jälleen kerran ommeltua.

Tämän ihanan eläinkankaan ostin Kokkolan HH-kankaasta kuukausi takaperin. Siitä piti tulla trikoopaita ja lisäksi ostin sinistä velouria, josta ompelisin collegehousut. Näitä settejä oli tarkoitus tehdä kaksin kappalein, Pasille ja kummipojalleni. Ensimmäinen vastamäki tuli jo kaupassa kankaita valitessa, kun tajusin, että tuo eläinkuosi saattaa olla eskari-ikäiselle kummipojalle vähän turhan pehmo. Päätin toteuttaa näin alkuunsa siis ainoastaan Pasin asun.

Tuli eräs viikonloppu, jolloin vietimme ystäväni kanssa tyttöjen iltaa. Tarkoitus oli lauleskella autotallissa karaokea, juoda viinipullo tai kaksi ja parantaa maailmaa. Sitten se ajatus jostain lähti, että voisihan sinne talliin raahata myös saumurin ja ompelukoneen. Kun toinen laulaa, toinen voi ommella. Kuinka mahtavaa! Ja mahtavaa meillä olikin, koneet surisivat ja laulu raikui. Viinistä ei johtunut se, että Pasin asusta tuli todellakin liian sutjakka, koska kankaat olin leikannut muutamaa päivää aikaisemmin. Jotenkin vain suurempia suunnittelematta leikkailin trikoon Kielon vaatteita varten tehdyillä kaavoilla "vähän pienemmiksi". Eikä siis jäänyt "vain vähän pienemmiksi". Paidan osottautuessa ihoa nuolevaksi, päätin kokeilla josko se toimisi kuitenkin pyjamana ja ompelin loppukankaasta yöppärihousut. No yöppäreinä nämä siis saattavat juuri ja juuri mennä tai sitten odotan että lähipiiriin ilmestyy pikkupoika, jolle setin voi lahjoa vähän nuorempana.

Tarinan opetukset: 1. Jatkossa teen prikulleen oikean kokoiset kaavat ja pojille ei ole turhaan omat paitaohjeensa. 2. Viini+karaoke+ompelu on aivan älyttömän hyvä yhdistelmä!